Pasianssin säännöt

Tutuin ja tunnetuin pasianssi peli on solitaire pasianssi. Tätä variaatiota pelataan aina, kun avaa esimerkiksi PC tietokoneen Windows-käyttöjärjestelmän pasianssin oletusasetuksilla. Pelistä käytetään myös nimeä Klondike pasianssi. Klondike-nimitys juontaa luonnollisesti juurensa Alaskaan ja siellä tapahtuneeseen kultaryntäykseen 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Kullankaivajat ja -huuhtojat lähtivät massoittain liikkeelle kultalöydösten huhujen saattelemana. Suuresta ryntäyksestä huolimatta kullan perässä kuljettiin pääasiassa yksin, sillä keneenkään ei voinut luottaa.

Yksinäisen kullankaivajan ja -huuhtojan elämässä huvit olivat vähissä, joten monien ainoana hupina työnteon jälkeen oli pelailla yksinäistä korttipeliä, pasianssia. Vaikka shakki olikin monien maahanmuuttajataustaisen suosikkipeli, jonka säännöistä voi lukea tarkemmin shakki.io sivustolta, oli pelikaverin löytäminen kultaryntäyksen keskellä erittäin vaikeaa. Pasianssiin ei sen sijaan tarvittu kuin yksi korttipakka, ja peliä saattoi pelata aina taukoa kullankaivuista pitäessään.

Klondiken kultaryntäys vakiinnutti pasianssin perussäännöt. Kultaa etsineet onnenonkijat opettivat toisille matkalaisille korttipelin säännöt ja lopulta koko yksin pelattava peli nimettiin Klondiken mukaan. Alla on kuvattuna tämän pasianssin perusversion säännöt.

Perinteinen pasianssi eli Klondike pasianssin peliohje

Pasianssin tavoitteena on järjestää korttipakan neljä eri maata kukin omiin pinkkoihinsa ja vielä suuruusjärjestyksessä pienimmästä alkaen. Tässä pelissä ässä on pienin ja suurin on kuningas, joka ladotaan pinkkaan viimeisenä.

Peli aloitetaan latomalla yksi kortti näkyville ja kuusi muuta korttia vierekkäin kuvapuoli alaspäin. Pöydällä on siis seitsemän korttia vierekkäin. Korttien latomista jatketaan laittamalla reunimmaisen piilokortin päälle yksi kortti näkyviin ja muiden piilokorttien päälle toinen piilokortti. Jatka samaan tapaan kunnes kaikissa pinkoissa on yksi kortti näkyvillä pinkan päällä.

Nyt voidaan aloittaa varsinainen pelaaminen ja aloittaa korttien järjestäminen pinkkoihin numerojärjestyksessä vaihdellen mustia ja punaisia kortteja. Siirrettäessä yksittäinen kortti tai korttipino toiseen pinkkaan, on sen oltava pienempi kuin alle jäävä kortti. Siirron jälkeen voi kääntää siirretyn kortin alta vapautuneen piilokortin näkyville ja jatkaa pelaamista. Mikäli mikään siirto ei onnistu, on nostettava jäljellä olevasta pakasta kortti ja pelattava sillä. Ässän osuessa kohdalle, siirretään se syrjään ja sen päälle rakennetaan pinkkaa. Kuninkaan voi aina siirtää pelikentällä tyhjäksi jääneen korttipaikan kohdalle.

Ohjeiden omaksuminen ei vie kovin kauaa. Muutaman pelikerran jälkeen ohjeet muistuvat lähes automaattisesti.